Rakas

Napero on nyt tällä hetkellä 1 vuoden ja 5 kk. 

Luonteeltaan sitä vois kuvailla varmaankin sanoilla pirteä ja hyvä sydämellinen. Se ei koskaan raavi, tai oo millään lailla agressiivinen, vaan se on aina yhtä kiltti. Se nauttii ihmisten seurasta, ja hakeutuu lähes aina sinne missä muut on. Vois siitä varmaan käyttää sanontaa 'sylikissa', koska se tosissaan nauttii siitä, kun sen ottaa syliin, silittelee ja hellii.

Hassuin juttu Naperon toiminnas on se, kun mä alotan soittelemaan vaikka kosketinsoittimella tai laulamaan. Siitä tulee jotenkin levoton, se rupee maukumaan mun jalkojen juurella, kiipee syliin ja yksinkertasesti sanottuna yrittää kaikkensa, että lopettaisin. En tiedä mistä johtuu, mutta hellyyttävää ja söpöä se on, tuommonen omanlaatunen reaktio :)

Me ollaan murun kans ehdottomasti erottamaton pari. Ollaan melkein koko ajan yhdessä, ja jo koulupäivän aikana mulla tulee sitä ihan mahdottoman kova ikävä !

Napero on mulle ihan mittaamattoman rakas ja tärkeä, enkä voi sanoin kuvailla kuinka paljon se mulle merkitsee. Ulkopuolinen voi ajatella, että huolehdin siitä jopa yliampuvasti, mutta ei kestään voi koskaan välittää liikaa.

Se oli tommonen pieni pörrönen muru, kun haettiin se. Muut kisut leikki keskenään, ja tämä siellä yksin leikki pienen puun alla. Tiesin heti, että Napero oli mulle luotu, eikä nimeäkään tarvinnu miettiä hetkeäkään !

Naperolla on aina ollu vastustamaton katse ja noi ihanat silmät !

Istuin mä sitten tietokoneen äärellä tai tekemässä läksyjä, Napero oli lähes aina tuossa mankan päällä istumassa mun seurana.

Pienestä pitäen ollu Iitun kulta !

Pennusta asti sen lempi 'leikki' on ollut tommonen vaaniminen. Esimerkiks yleensä se hakeutuu oven taa, ja sitten sitä pitää kurkkia, ja se saa 'vaania' ja loikata sieltä sitten esiin.

Olin yhdes vaihees tosi huolissani siitä, jos Napero menee tielle päin ja jää auton alle. Ostin sille tämmösen heijastinliivin, mutta muru ei ollut mun kans yhtä mieltä siitä, että sen pitäis ruveta käyttämään sitä pimeällä. Niinpä mä nyt sit luotan sen  omaan varovaisuuteen.

Lattialle jäänyt reppu, vaate tai mikä tahansa, Napero on heti siellä nukkumassa tyytyväisenä.

Napero oli sterilisaatioitavana yli puoli vuotiaana. Se nukku mun mahan päällä peitto sen ympärillä, koska se piti pitää lämpimänä silloon, kun se vielä nukku. Hyvin se toipu, ja tuohon kaulan ympärillä olevaan juttuunkin se tottu kivasti. Sitä pidettiin viikon verran, että leikkaushaava sai rauhas parantua.

Ilmeily, sen tämä neiti osaa ! Päivittäin saa naurut tän höpsöilyistä :)

Viime kesänä tällä höpsöllä oli sellanen puissa kiipeily vaihe. Kyllä muutamat kerrat sai miettiä päänsä puhki, miten saa kiivettyä sen hakemaan, kun se ei sitten enään uskaltanutkaan itte tulla alas, vaikka niin isoa tyttöä oli, kun sinne kiipes :D

Kesä on tosiaan neidin lemppari aikaa. Silloon on useimpiakin päiviä, kun sitä ei näy sisällä muuta, kun ruokakupilla ja välillä lepäämässä. Vaikka nukkumisenkin sen hoitaa hienoina kesä päivinä meidän etupihan puskan alla. 

Nämä Naperon perus tilannetarkkailut, "mikäs siellä rapisi?"

Talvisin ei ulos meno houkuta läheskään yhtä paljoa, kun kesällä, mutta kyllä se lumisina ja kylmempinäkin päivinä sinne ainakin hetkeksi lähtee. Tää on vähän tämmönen hassu kissa, se lähtee pihalle, vaikka sataiski !

Pehmolelut, Naperon omat 'pikku kaverit'. Jo pienestä pitäen se on hakeutunu niiden viereen sängyn päälle.

Napero ja minä ollaan niinkun paita & peppu. Aina yhdessä, ja kummatki on hätää kärsimäs, jos ei nää toista hetkeen.  Ei sitä osaa kuvailla, mutta se on kyllä jämerää, miten voi kissan ja ihmisen välille muodostua näin vahva side.

Erottomaton pari !

Rakastan Naperoa ihan hirmuisesti, enkä päästä siitä koskaan irti ♥ !